Päätin sitten Lottiksen räjähdysherkkyyden vuoksi luopua siitä, eli se meni takaisin kasvattajalle kasvamaan :P Kyllähän sen kanssa tehtiin edistystä joissain asioissa, ja käytiin jopa onnistuneesti ajolenkillä niin että Lottis oli peräponina - ilman sen kummempia räjähdyksiä, myös talutettu nukke selässä jne.. mutta kun sai niin rajuja pukittelukohtauksia ilman mitään meille näkyviä selityksiä - viimeisessä se onnistui repimään itsensä irti riimusta ja pukitteli sitten pitkin pihaa juoksutusvermeet puoliksi viritettynä :( -Ei sitä uskalla lasten kanssa ottaa sitä riskiä että sattuu jtn... Toivon mukaan Lottis löytää vielä oman ihmisensä <3
Nyt meille tuli sitten 4 viikkoa sitten toinen tamma tilalle - Virolainen puoliverinen /esh Paola, Suomen rekisterissä löytyy nimellä Paola II.
Paola on 17v ja jo paljon kokenut mammatamma, joskaan ei ole varsonut Suomessa.
Tiedän että tämä on ollut ainakin Lahden ratsastuskoululla aiemmin, mutta kiinnostaisi tietty tietää lisää sen menneisyydestä, kasvattajalla se ei kovin kauaa ollut kun ei oikein välittänyt esteistä, mutta on siellä ollessa varsonut kerran.. muuta en ole saanut selville - esimerkiksi onko se kilpaillut kuitenkin esteillä/koulussa vai onko ollut vaan kotiheppana/ratsastuskoulussa..
Vaikuttaa kyllä olevan aika osaava ainakin koulupuolella, esteitä hyppää jos huvittaa, 80cm ollaan koitettu toistaiseksi..
Laumassa vallitsee nyt jonkinlainen rauha - Fasu on selkeä pomo, mutta ei enää kovin paljon potki Paolaa, Peppi on melkolailla samalla tasolla Paolan kanssa, ja ne ovatkin kuin majakka ja perävaunu :D
Pihatto ei sopinut Paolalle, lähinnä sen vuoksi kun Fasun ego täytti koko tallin -_- Paola ei siis päässyt katon alle jos Fasu oli siellä - ei edes vaikka se olisi karsinassa ollut.. Muutettiin siis pihatto talliksi.
Julian puput muuttivat ulkokarsinaan jota vuorattiin pressuilla, joten saatiin yksi karsina lisää käyttöön, lisäksi rakennettiin uusi seinä&ovi isoon karsinaan (se jota juuri lopukesästä purettiin pihattokäyttöön)
Paola muutti isoon karsinaan, Fasu toiseen reunaan ja Peppi keskelle. -Näin saatiin rauha maahan! :)
Nyt joku viikko sitten vaihdettiin Fasu&Peppi keskenään, koska a) Fasu tulee nyt jo sen verran hyvin toimeen Paolan kanssa että ne voivat olla vierekkäin, b) käytäväkarsina on hitusen isompi kuin reunakarsina c) Fasun jalkojen vuoksi se saa olla pihatossa, eli keskikarsinan ovi jää auki tarhaan jolloin Fasu saa liikkua vapaasti. :)
Nyt on myös Fasu tyytyväisempi kun saa ruuatkin ekana :D Tosin tämä järjestely vaatii sen että Fasu menee illalla viimeisenä talliin.. Se änkee kuitenkin ekana portista joten se sidotaan tarhan ulkopuolelle syömään hetkeksi jotta saadaan tytöt talliin ensin.. Alkuhämmennyksen jälkeen tämäkin toimii jo kuin tanssi :)
Fasulle laitettiin pari viikkoa sitten liimakengät takasiin kun se oli kuluttanut niitä niin kovasti ja selkeästi arkoi jopa lenkkareiden läpi.. Oli muuten ekat ja vikat liimakengät tolle hevoselle! Kun ei se meinaa jaksaa pitää sitä jalkaansa ylhäällä tarvittavaa aikaa, eikä se sit laske alas tasaisestikaan :/ No saatiin ne kengät sille kuitenkin laitettua hokkeineen kaikkineen ja toivottiin että pysyy sen 4-6 viikkoa ainakin jotta kavio kasvaisi vähän..
6 päivää myöhemmin heppa tuli illalla talliin ilman toista takakenkää :(
Se kun oli liikkunut niin hienosti viime päivät, ja nyt se oli sitten siinä :/ Seuraavana iltana se pudotti toisenkin kengän (astui reunalle)
Lauantaina sillä meni alkeisratsastajia tunnin verran käyntiä, ja tosi vaikean näköistä oli liikkuminen vaikka oli lenkkarit :(
Sunnuntaina sille laitettiin rengaskengät taakse ja liikkuminen parantui taas huimasti - heti! :) Nyt siis mennään näillä, katsotaan jos pystyy laitumella olemaan ilman takakenkiä taas.. Edessä on edelleen lenkkareiden varassa, ja hyvin toimii ;)
Hirveän surullisethan nuo sen jalat ovat, mutta säännöllisellä liikkumisella tuntuisi nyt pysyvän aika hyvinä, kun vielä löytyisi sille niitä liikuttajia...
En mä halua vielä siitä luopua, mutta kovasti mietityttää kyllä välillä tämän ratkaisun eettisyys.. Onko oikein eläintä kohtaan pitää hengissä vaan sen takia että on ihana luonteeltaan, vaikka tietää että on kipeä, eikä mikään hoito poista ongelmaa, koskaan... Kipulääkekään ei auta yhtään, kortisonihoito on vielä kokeilematta, mutta kun on niin herkkä kavioistaan niin vähän epäilyttää.. Jos kortisonihoito aiheuttaakin kaviokuumeen niin sit joutuu lopettamaan sen vuoksi, sitäpaitsi kortisonissa on vissiin aika pitkät teurasvaroajat.. Kun se saattaa auttaa hetkeksi tai sitten aiheuttaa lisää kipua :(
Olen harrastanut hevosia koko ikäni (jos nyt niin voi sanoa.. hurahdin kun olin 4-vuotias) ja on tullut vastaan monenmoista kopukkaa niin yksityisillä kuin ratsastustalleillakin, muutamia rakkaita on jäänyt erityisesti mieleen, toiset hyvällä, toiset huonolla tavalla- aina ei voi voittaa.. Mukaan rakkaisiin kuuluu tietty omatkin hevoset (joita valitettavasti on ollut lyhyessä ajassa monia, mutta vain 1-2 kerralla)
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
edistystä
Nyt ollaan touhuttu 'varsojen' kanssa melko aktiivisesti viime viikot, ja tulosta näkyy :)
Peppiä voi ajaa melkein ilman taluttajaa kotitiellä jo muutaman kokeilun jälkeen, tosin harrastaa välillä vähän jäkittelyä ja niistä johtuvat eteen-käskyt aiheuttavat närkästyneitä pikkupukkeja :P
Lottista on juoksutettu satulan kanssa *paljon* alkuun ilman jalustimia, ja nyt jo pitkään jalustimien kanssa, jalustimet kylkiä vasten aiheutti tasan yhden kerran pukkilaukkaa, ja nekin pukit oli aika pieniä ;)
Nyt Lottis tuntuu kyllästyneen juoksutukseen, joten keksitään sille uusia haasteita. Olkinukke kävi hetkeksi selässä ilman ongelmia tamman puolesta - ei kuitenkaan juoksutettu, koska nukke ei kestä pystyssä, vaan rötköttää virityksistä huolimatta tamman niskalla :/ Sitä siis modataan..
Tänään koitettiin ekaa kertaa juoksuttaa kahdella ohjalla - ja sehän onnistui hienosti! (Kunnes kaivuri meni kentälle) Juoksutin ympyrällä ja lisäksi ohjasajoa takaa käynnissä - se meni myös hyvin, eli ei hepuloinut ohjista kylkiä&jalkoja vasten :) (Se kaivuri oli kyl ylitsepääsemättömän pelottava..)
Silloin kun Lottis saapui meille, tapeltiin yli tunti sitä pois traikusta - joten harjoitellaan myös kopittamista - täysin ilman ongelmia :D Tulee nätisti sisälle heinätupon perässä, ja peruuttaa nätisti ulos käskystä :)
(sori huono kuva, yksin kun touhaa niin on vaikeaa, jossei mahdotonta kuvata)
Fasun kanssa käytiin hyppimässä 2 puhdasta rataa viime viikonloppuna, luokassa 60-70cm :) Ollaan tyytyväisiä, eikä jalatkaan siitä mennyt huonommaksi :)
Kenttä on nyt osin salaojitettu sekä pinnoitettu, tulevalla viikolla päästään varmaan käyttämään ainakin 1/3 siitä :) - Onneksi, koska ei ole enää sänkipeltoja lähellä, ja pelto sekä laidunkin ovat tosi epätasaiset, ja lisäksi liukkaat nyt kun tuli taas lämmintä (&sadekeliä)

toka kerta <3 |

perjantai 3. lokakuuta 2014
joo..
Vähän laiskasti olen kirjoitellut.. Fasun juttuja löytyy edelleen parhaiten omasta facebook-sivuilta (facebook.com/fasupala) ja myös Pepillä on siellä nyt omat sivut (facebook.com/peppipoppix)
Meillä on ollut kesä niin täynnä ohjelmaa, että ei vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt istua koneen ääreen.. (kaikki kesän kuvatkin ovat vielä kameran kortilla..) jotain kännykuvia koitan tänne nyt laitella kuitenkin :p
Fasulla selvisi siis alkukesästä syy, miksi välillä on ep, miksi peitsaa välillä herkemmin ja miksi ei laukka aina rullaa sekä miksi on niin hankalaa nostaa takajalkoja/pitää niitä ylhäällä vuolun/kengityksen ajan, miksi kuluttaa varpaat puhki... (Tämäkin olisi ollut hyvä tietää ennen kuin osti hevosen, arvaa kuka jatkossa aina taivuttaa hevosta ennen ostoa?)
Fasulla on siis takapolvissa vikaa, nivelrikkoa/kulumaa tms, luultavasti rakenteellinen/synnynnäinen vika.. Kestää siis käyttöä jonkin verran, mutta ei enää aktiivista kisakäyttöä, pieniä luokkia voi varmasti hypätä enemmänkin, koska niistä ei ole oireillut, mutta 80cm vain välillä.. Harmi sinällään kun hevonen mielellään hyppäisi yli metrisiäkin esteitä ja on parhaillaan teknisesti noin 80cm esteillä - pikkuesteet hyppää leikiten (tai laukkaa vaan yli)
Kipulääkkeillä en ala sitä pitämään, käytetään minkä käytetään ja lepoa tarpeen mukaan, on se nyt kuitenkin kiltti ja hyvä terapiaratsu, sekä hyvä Pepin treenikaveri kärryillä.. Rakas pullaponini <3
Peppi on saanut kesän 'fiksuuntua laitumella' Kunnes se sai häädön sieltä, ja jatkoi kotona tarhailua.. (karkasi aidoista jatkuvasti mm orilaitumelle) Loppukesästä kävin sen selässä ilman satulaa, ja tätä tapaa on jatkettu, poni ei välitä, ja tottuu samalla siihen että joku siellä istuu ja heiluu :) Ei tule sitten järkytyksenä, kun pitäisi oikeesti ruveta ratsastamaan <3 Pepin kärrytkin alkaisi olemaan kohta valmiit, ja sen kunniaksi koitettiin pitkästä aikaa aisattaa ponia - laitettiin Fasun isot kärryt perään, ja sehän meni tosi hyvin! Poni ei edes hepuloinut!! <3
Fasun tilanteesta johtuen meille tuli ylläpitoon nuori tamma ''Lottis''. Kaunis ja hyväliikkeinen iso poni, mutta aika vähän koulutettu (selässä käyty sekä juoksuteltu) Alkuun tehtiin selväksi, kuka täällä määrää, ja sitten piti nousta selkään hetkeksi.. Hetki jäi lyhyeksi kun ratsastaja lensi kaaressa niin nopeasti, ettei oikein kukaan tiedä mitä kävi :( tästä johtuen tuli aikamoinen takapakki, ja tehtiin pitkään hommaa taas luottamuksen suhteen (minä taisin pelästyä ratsastajaa enemmän), sekä uusia tarhausjärjestelyjä, koska Fasukin vaistosi jotain, ja oli suoraan sanoen vaarallista viedä heiniä hevosille kun kolme toisiaan potkivaa pöljää pyörii jaloissa.. Lottis pelkäsi satulaa/satulointia/satulavyötä niin kovasti, että meni joku pari viikkoa ennen kuin sain sille edes pädin selkään kiinni (sitä se sitten pukitteli tarhassa tovin, eikä sitä olisi saanut ottaa enää poiskaan) No, tästä vajaa viikko eteenpäin sain hankittua 'huonon' satulan neidille, joka ei kärsisi siitä jos sen heittää maahan tai hinkkaa täydessä vaudissa puuhun jne.. Ja arvaa mitä? Neiti hyväksyi tämän 'uuden' satulan, ja nyt se on jo ihan hyvä satuloida!
Viikon verran on nyt satuloitu lähes päivittäin, ja loimitettu myös (loimi on tavallaan pelottavampi kuin satula!)
Seuraavaksi aletaan taluttamaan satula selässä, ja sitten lisätään jalustimet, ja sitten pitäisi saada joku sinne selkään, joku joka ei pelkää ja joka pysyy vaikka pukittelisikin.. (ehkä heinäpaali tms ensin)
Ehkä tästä vielä tulee mulle käyttöponi? ihana se on kuitenkin, omalla tavallaan <3
Edetään ponin tahtia, ja toivotaan ettei tule lisää takapakkia, nyt alkaisi olemaan kuitenkin neidilläkin säännöt aika selvillä (ei saa kävellä yli, eikä tarvi pienistä hermoilla)
Kenttä on hetken poissa käytöstä, joten työskennellään tallissa, pihalla ja tiellä, tarha on turhan liukas..

perjantai 21. maaliskuuta 2014
kevättalvemme
Hmm.. Tammikuun jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista, enkä ole yhtään ehtinyt kirjoitella tänne... Fasun omalla Facebook-sivulla enemmänkin :)
Tiivistettynä:
Fasun jalka parantui oriprim-kuurilla, alettiin liikkumaan kuurin jälkeen hiljakseen, kunnes Fasu suorastaan räjähti energiasta.. muunmuassa karkasi kärryjen kanssa ja kävi 2 km lenkki täydessä laukassa: Onneksi ei ollut ketään tielläliikkujaa!! Siinä rytäkässä meni sitten valjaat, kärry sekä traileri pikkuremonttiin..Heppakin teki vähän jumeja lihaksiin, mutta muuten selvisi ehjin nahoin..
Ollaan molemmat Fasun kanssa otettu Bowen-terapiaa - Fasun liikkuminen on parantunut huomattavasti, myös oma liikkumiseni oli parempi hetken aikaa, nyt on ollut vähän turhan pitkä väli, mutta eiköhän me saada taas pikapuolin aikataulut sopimaan yhteen ;)
Fasun talvikengityksen kanssa on ollut pientä ongelmaa, jota vihdoin ja viimein ratkaistiin kärkipainoilla! :)
Pepille on haalittu silatarpeita sieltä-täältä sekä myös kärryosia yms - ehkä kohta päästään ajamaan?
Avattiin kisakautemme Porvoossa 8.3 hyppäämällä 60cm puhtaalla radalla ;) Mentiin sinne oikeastaan vain kartoittamaan hepon kuntoa sekä hakemaan itseluottamusta :) Samalla reissulla haettiin myös Parolasta meille uusi satula, joka sopisi vähän paremmin Fasun selkään.. Vanha satula vähän kipeytti selkää satulan takaa..
Aloin syöttää Chiaa molemmille hepoille - Pepin karva on kiiltävämpi + jouhet kasvaa hurjaa vauhtia vahvana, Fasun klipattu karva on kasvanut ennätysvauhtia takaisin + iho on vähemmän hilseinen sekä karva kiiltävän liukas :) Jouhikatoon chia ei ole Fasulla ainakan vielä vaikuttanut mitenkään...
Tähän hetkeen:
Meillä on Fasun kanssa sunnuntaina taas kisat Porvoossa, tarkoitus olisi hypätä 60cm lämmittelynä sekä 80cm :) Toivotaan että hepo on hyvällä tuulella eikä kiellä esteillä :P
Pepille on tilattu sudenhampaiden poisto ensi viikkoon..
Tulevaisuudessa:
Fasulla estekisoja kevään mittaan
Fasulla hammasteknikko keväällä
Pepillä varsanäyttely toukokuussa
Fasulla Match Show kesäkuussa
Fasun kanssa leirille heinäkuussa

tiistai 21. tammikuuta 2014
Fasun kuulumisia
Fasun liukastumisesta on nyt ehkä kuukausi aikaa, eläinlääkäri kävi tarkistamassa tilannetta viime viikolla, kun jalka oli turvonnut taas - Heppapa oli tehnyt siihen impparin johtuen ihotulehduksesta (vrt rivi/kurarupi) joiden kanssa tapeltiin jo kesällä/syksyllä.. Ilmeisesti joulunjälkeiset sade/kurakelit saivat sen taas aikaan..
Saatiin lyhyt kipulääkekuuri ja vähän pidempi sulfakuuri, sekä varmuuden vuoksi ohje välttää riehumista, eli heppa karsinaan kunnes jalka parempi. Jänteissä/jännetupissa ei kuitenkaan löytynyt mitään erikoista, joten voidaan kai olla huoletta sen suhteen :)
sulfaa on vielä pariksi päiväksi, ja jalan turvotus on mennyt huomattavasti alaspäin, mutta ilmeni uusia rupia, joita nyt hoidellaan ajamalla karvat ja rasvaamalla sinkkivoiteella..
Heppa ei ole ontunut ja vaikuttaa muutenkin ihan lupaavalta jo - kunhan nyt ei tulisi heti uudestaan kurakelejä pilaamaan kaiken.. Vielä muutama päivä karsinassa (toki kävellään muutama kilsa päivässä pihallakin!) ja sit aletaan pikkuhiljaa nostattamaan kuntoa taas.. ;)

lauantai 4. tammikuuta 2014
Tapahtumarikas vuodenvaihde
Uusi vuosi ja uudet kujeet.. - tai vanhojen korjailua.. (kuvista suurin osa on valitettavasti känny-laatua)
Minulla oli vuosina 2003-2006 lämppäriruuna, Stormi, jota silloin opetin ratsuksi ja puuhailtiin muutenkin kaikenlaista.. 'all möjliga hyss' kuten siskoni tänään totesi ruotsiksi.. Hevonen oli minulle todella rakas, jo siitä syystä, että se oli Homien (our home girl) ainoa varsa, ja muistutti äitiään luonteeltaan todella paljon.. Stormille oon myös monia salaisuuksia voinut kertoa, eikä se ole juoruillut niistä eteenpäin :P Koettiin hyviä ja pahoja hetkiä yhdessä, myös siskoni ratsasti ja rakasti ruunaa kuin omaansa.. 2006 oli kuitenkin sellainen tilanne ajallisesti, että jouduin myymään - ensin koitin ylläpitokotia, mutta se ei toiminut.. Stormi pääsikin sitten hyvään kotiin, ja pidettiinkin yhteyttä säännöllisesti, joten pojan paikka sydämmessäni ei päässyt unohtumaan :) Myös Stormi tuntui aina tunnistavan 'vanhaa mammaansa' kun kävin sitä tervehtimässä <3
2012 Stormi kuitenkin joutui vaihtamaan kotia, ja joutuikin mutkan kautta kotiin, jossa sitä ei ehkä ymmärretty niin hyvin, vaikka omistaja sitä kovasti rakastikin. ajanpuutteen vuoksi omistaja kuitenkin päätti myydä hevosta 2013 syksyllä, mutta kotia ei ollutkaan niin helppo löytää, ja loppujen lopuksi Stormi päätyikin sitten minulle - en halunnut, että se joutuisi enää yhtään kotia vaihtamaan, kuitenkin vanha ja vaivanen lämppäri kyseessä :/
Terveystarkastuksessa kuitenkin selvisi, että pikkuisen ylähampaat ovat kuluneet loppuun, eli hammaspiikkien poistokaan ei auttanut sen syömistä ja liikkuminenkin on vähän niin ja näin :(
Tiesin, että heppa on vaivanen ja otinkin sen saattohoito-ajatuksella, mutta en ollut varautunut siihen, että se onkin näin huonossa kunnossa! Hevoselle on lopetus tilattu, ja ollaan tää viikko mitä ollaan saatu olla jälleen yhdessä, halailtu paljon, ja vähän köpöteltykin maastossa, siskonikin kävi tänään hyvästelemässä poitsua <3
Pääsee Stormiboy äitinsä luo vihreimmille laitumille, unohtuu kivut ja syömisongelmat, laukkailevat siellä onnellisina yhteenpaluusta - ja ehkäpä he löytävät laumaansa myös rakkaat Beautyn ja Blackenin <3
Fasu on ollut nyt pari viikkoa pelkällä käyntiliikutuksella sen jalan takia, ja mahdollisen jännevamman vuoksi siinä pidetään tukisidettä tarhaillessa - toistaiseksi on mennyt jalka vaan parempaan, mutta hierojamme epäili siinä olevan ehkä jännetupentulehdus, joten eläinlääkäri saa sen katsoa ennen kuin palataan normaaliliikutukseen. Hieronnassa selvisi jumeja oikealla lavassa sekä lanneselässä ja vasemmalla kyljessä, myös molemmissa takajaloissa oli jumeja 'pyllynkannikalla'..
Tarharallia 1.1.2014:
Pepin liikutusta on alettu nyt lisäämään - on ollut jo kerran kärryn perähevosena ja kerran käsihevosena ratsain :) tosi hyvin on mennyt ja Pepsi suhtautuu asiaan uteliaan innokkaasti, eikä pelkää mitään autoja yms. (mitä nyt kerran polkupyörällä ollut poika ohitti häntää hipoen - onnekas sai olla poika kun ei saanut siinä tilanteessa kaviosta vaan poni hypähtikin eteen)

yhtä luottavainen kuin ennenkin <3 |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)