Fasu siis lopetettiin helmikuussa ja jäljelle jäi jalkavikainen Paola sekä pöljä Peppi.. kevät oli siis aika rauhallinen - Paola liikutettiin käynnissä, ja Peppi ajettiin silloin tällöin. Toukokuussa Peppi meni muualle laiduntamaan, ja Paola jäi kotiin odottamaan kiimoja sekä siemennystä. .. No, huonosti näytti kiimat, siemennettiin kesän aikana 4 kertaa kahdesta oriista, mutta tyhjäksi jäi :( hyvä puoli on, että jalat ovat nyt aika lailla kunnossa. Normaali liikunta on siis nyt, mutta ei esteitä. Varsinaista syytä ontumisiin ei koskaan löydetty, mutta eletään nyt sen mukaan miten kestää liikkumista, eikä tutkita sen kummemmin - vanhalla hevosella kuitenkin kulumaa jonkin verran joka tapauksessa.
Peppi tuli syyskuun lopulla kotiin laitumelta, ja on nyt jonkin verran ajettu sekä selässäkin käyty silloin tällöin. Lähinnä liikutaan nyt kentällä sekä kotinurkilla, kun en yksin viitti maastoon lähteä sillä..
Siirryttiin vapaaseen heinään, mutta jouduin luopumaan siitäkin jo kun syövät kilpaa, eivätkä liiku tarhassa lainkaan - nyt siis annostelen heinät tarhaankin - enemmän työtä, mutta terveellisempää hevosille.. niillä on kuitenkin uusi, iso metsätarha jossa paljon tekemistä ja jopa syötävää vähän. :)
Hevosista
Olen harrastanut hevosia koko ikäni (jos nyt niin voi sanoa.. hurahdin kun olin 4-vuotias) ja on tullut vastaan monenmoista kopukkaa niin yksityisillä kuin ratsastustalleillakin, muutamia rakkaita on jäänyt erityisesti mieleen, toiset hyvällä, toiset huonolla tavalla- aina ei voi voittaa.. Mukaan rakkaisiin kuuluu tietty omatkin hevoset (joita valitettavasti on ollut lyhyessä ajassa monia, mutta vain 1-2 kerralla)
maanantai 2. marraskuuta 2015
Tasapaino
lauantai 21. helmikuuta 2015
Liian pitkät hyvästit
Ehkä yritän joskus taas sopivassa mielentilassa kirjoittaa tiivistetyn version aiheesta..
torstai 22. tammikuuta 2015
Sairastelua ja hermoromahduksia
Hmm.. en ole taas ehtinyt tätäkään kirjoitella pitkiin aikoihin, joskin heppojen fb-sivut ovatkin ajan tasalla ;)
Fasulle ei ole vieläkään löytynyt liikuttajia - nyt se on ollut jaloistaan terve kun liikunta kärrypainoitettua, eli ajan sitä ihan treenimielessä nyt - toistaiseksi. . Toiveena oli päästä sen kanssa ihan radalle asti tänä vuonna, toki täytyisi löytää sille kuski ja kilpavehkeet lainaan sitä varten...
Se on vaan välillä todella hankala/hermostunut.. tänäänkään ei ollut yhtään pideltävissä lenkillä ja lenkin jälkeen ihan pösilö.. en tiedä mitä sille on tapahtunut varsana treeneissä muuta kun että vaikea on ollut, toki osaksi tuota käytöstä ruokkii kun itse hermostun sille (peruja hevospelosta ja teen kaikkeni päästääkseni siitä yli, mutta helppoa se ei ole)
Yleensä delegoin näinä pelon hetkinä Fasun liikutuksen muualle pariksi päiväksi, mutta just nyt olen yksin näiden kanssa.. jatkossa en tule jaksamaan tätä kovin pitkään, voi olla että saa monivaivainen lähteä - jos raaskin sittenkään luopua kun sillä onkin hyvä päivä ja työntää päänsä syliini ♡
Paola taas kävi ontumaan joulukuun alussa, klinikalla selvisi lievä jännevamma toisessa etusessa sekä etujalkojen polvi- ja vuohisnivelissä 'iän tuomaa muutosta' eli jtn rosoisuutta näkyi kuvissa.. lisäksi epäiltiin toisessa polvessa niveltulehdusta jota hoidettiin piikittämällä kortisonia.. nyt on siis ollut kuukauden täyslevossa ja sen jälkeen pari-kolme viikkoa kävelyliikutuksella jota jatketaan ainakin tammikuun loppuun, helmikuussa pitäisi käydä taas klinikalla..
Käynnissä ei enää onnu, paitsi joskus jäykkä aamulla. Tarhassa ravaillessa ei myöskään näytä ontuvan enää :) näillä näkymin päästään siis kevyeeseen käyttöön vielä tänä vuonna, ja keväällä ois tosiaan tarkoitus astuttaa kunhan orikuvasto ilmestyisi ja päättäisin oriista ;)
Peppiä on ruvettu taas ajamaan enempi ja Paola on ollut nyt etuheppana mukana, näin on ainakin sujunut tosi hyvin :) on myös ratsastettu muutaman kerran taluttajan kanssa käyntiä - fiksu poni on, vaikkakin aika omapäinen :p
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Vähän muutoksia
Nyt meille tuli sitten 4 viikkoa sitten toinen tamma tilalle - Virolainen puoliverinen /esh Paola, Suomen rekisterissä löytyy nimellä Paola II.
Paola on 17v ja jo paljon kokenut mammatamma, joskaan ei ole varsonut Suomessa.
Tiedän että tämä on ollut ainakin Lahden ratsastuskoululla aiemmin, mutta kiinnostaisi tietty tietää lisää sen menneisyydestä, kasvattajalla se ei kovin kauaa ollut kun ei oikein välittänyt esteistä, mutta on siellä ollessa varsonut kerran.. muuta en ole saanut selville - esimerkiksi onko se kilpaillut kuitenkin esteillä/koulussa vai onko ollut vaan kotiheppana/ratsastuskoulussa..
Vaikuttaa kyllä olevan aika osaava ainakin koulupuolella, esteitä hyppää jos huvittaa, 80cm ollaan koitettu toistaiseksi..
Laumassa vallitsee nyt jonkinlainen rauha - Fasu on selkeä pomo, mutta ei enää kovin paljon potki Paolaa, Peppi on melkolailla samalla tasolla Paolan kanssa, ja ne ovatkin kuin majakka ja perävaunu :D
Pihatto ei sopinut Paolalle, lähinnä sen vuoksi kun Fasun ego täytti koko tallin -_- Paola ei siis päässyt katon alle jos Fasu oli siellä - ei edes vaikka se olisi karsinassa ollut.. Muutettiin siis pihatto talliksi.
Julian puput muuttivat ulkokarsinaan jota vuorattiin pressuilla, joten saatiin yksi karsina lisää käyttöön, lisäksi rakennettiin uusi seinä&ovi isoon karsinaan (se jota juuri lopukesästä purettiin pihattokäyttöön)
Paola muutti isoon karsinaan, Fasu toiseen reunaan ja Peppi keskelle. -Näin saatiin rauha maahan! :)
Nyt joku viikko sitten vaihdettiin Fasu&Peppi keskenään, koska a) Fasu tulee nyt jo sen verran hyvin toimeen Paolan kanssa että ne voivat olla vierekkäin, b) käytäväkarsina on hitusen isompi kuin reunakarsina c) Fasun jalkojen vuoksi se saa olla pihatossa, eli keskikarsinan ovi jää auki tarhaan jolloin Fasu saa liikkua vapaasti. :)
Nyt on myös Fasu tyytyväisempi kun saa ruuatkin ekana :D Tosin tämä järjestely vaatii sen että Fasu menee illalla viimeisenä talliin.. Se änkee kuitenkin ekana portista joten se sidotaan tarhan ulkopuolelle syömään hetkeksi jotta saadaan tytöt talliin ensin.. Alkuhämmennyksen jälkeen tämäkin toimii jo kuin tanssi :)
Fasulle laitettiin pari viikkoa sitten liimakengät takasiin kun se oli kuluttanut niitä niin kovasti ja selkeästi arkoi jopa lenkkareiden läpi.. Oli muuten ekat ja vikat liimakengät tolle hevoselle! Kun ei se meinaa jaksaa pitää sitä jalkaansa ylhäällä tarvittavaa aikaa, eikä se sit laske alas tasaisestikaan :/ No saatiin ne kengät sille kuitenkin laitettua hokkeineen kaikkineen ja toivottiin että pysyy sen 4-6 viikkoa ainakin jotta kavio kasvaisi vähän..
6 päivää myöhemmin heppa tuli illalla talliin ilman toista takakenkää :(
Se kun oli liikkunut niin hienosti viime päivät, ja nyt se oli sitten siinä :/ Seuraavana iltana se pudotti toisenkin kengän (astui reunalle)
Lauantaina sillä meni alkeisratsastajia tunnin verran käyntiä, ja tosi vaikean näköistä oli liikkuminen vaikka oli lenkkarit :(
Sunnuntaina sille laitettiin rengaskengät taakse ja liikkuminen parantui taas huimasti - heti! :) Nyt siis mennään näillä, katsotaan jos pystyy laitumella olemaan ilman takakenkiä taas.. Edessä on edelleen lenkkareiden varassa, ja hyvin toimii ;)
Hirveän surullisethan nuo sen jalat ovat, mutta säännöllisellä liikkumisella tuntuisi nyt pysyvän aika hyvinä, kun vielä löytyisi sille niitä liikuttajia...
En mä halua vielä siitä luopua, mutta kovasti mietityttää kyllä välillä tämän ratkaisun eettisyys.. Onko oikein eläintä kohtaan pitää hengissä vaan sen takia että on ihana luonteeltaan, vaikka tietää että on kipeä, eikä mikään hoito poista ongelmaa, koskaan... Kipulääkekään ei auta yhtään, kortisonihoito on vielä kokeilematta, mutta kun on niin herkkä kavioistaan niin vähän epäilyttää.. Jos kortisonihoito aiheuttaakin kaviokuumeen niin sit joutuu lopettamaan sen vuoksi, sitäpaitsi kortisonissa on vissiin aika pitkät teurasvaroajat.. Kun se saattaa auttaa hetkeksi tai sitten aiheuttaa lisää kipua :(
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
edistystä
Peppiä voi ajaa melkein ilman taluttajaa kotitiellä jo muutaman kokeilun jälkeen, tosin harrastaa välillä vähän jäkittelyä ja niistä johtuvat eteen-käskyt aiheuttavat närkästyneitä pikkupukkeja :P
toka kerta <3 |
Lottista on juoksutettu satulan kanssa *paljon* alkuun ilman jalustimia, ja nyt jo pitkään jalustimien kanssa, jalustimet kylkiä vasten aiheutti tasan yhden kerran pukkilaukkaa, ja nekin pukit oli aika pieniä ;)
Nyt Lottis tuntuu kyllästyneen juoksutukseen, joten keksitään sille uusia haasteita. Olkinukke kävi hetkeksi selässä ilman ongelmia tamman puolesta - ei kuitenkaan juoksutettu, koska nukke ei kestä pystyssä, vaan rötköttää virityksistä huolimatta tamman niskalla :/ Sitä siis modataan..
Tänään koitettiin ekaa kertaa juoksuttaa kahdella ohjalla - ja sehän onnistui hienosti! (Kunnes kaivuri meni kentälle) Juoksutin ympyrällä ja lisäksi ohjasajoa takaa käynnissä - se meni myös hyvin, eli ei hepuloinut ohjista kylkiä&jalkoja vasten :) (Se kaivuri oli kyl ylitsepääsemättömän pelottava..)
Silloin kun Lottis saapui meille, tapeltiin yli tunti sitä pois traikusta - joten harjoitellaan myös kopittamista - täysin ilman ongelmia :D Tulee nätisti sisälle heinätupon perässä, ja peruuttaa nätisti ulos käskystä :)
(sori huono kuva, yksin kun touhaa niin on vaikeaa, jossei mahdotonta kuvata)
Fasun kanssa käytiin hyppimässä 2 puhdasta rataa viime viikonloppuna, luokassa 60-70cm :) Ollaan tyytyväisiä, eikä jalatkaan siitä mennyt huonommaksi :)
Kenttä on nyt osin salaojitettu sekä pinnoitettu, tulevalla viikolla päästään varmaan käyttämään ainakin 1/3 siitä :) - Onneksi, koska ei ole enää sänkipeltoja lähellä, ja pelto sekä laidunkin ovat tosi epätasaiset, ja lisäksi liukkaat nyt kun tuli taas lämmintä (&sadekeliä)
perjantai 3. lokakuuta 2014
joo..
Meillä on ollut kesä niin täynnä ohjelmaa, että ei vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt istua koneen ääreen.. (kaikki kesän kuvatkin ovat vielä kameran kortilla..) jotain kännykuvia koitan tänne nyt laitella kuitenkin :p
Fasulla selvisi siis alkukesästä syy, miksi välillä on ep, miksi peitsaa välillä herkemmin ja miksi ei laukka aina rullaa sekä miksi on niin hankalaa nostaa takajalkoja/pitää niitä ylhäällä vuolun/kengityksen ajan, miksi kuluttaa varpaat puhki... (Tämäkin olisi ollut hyvä tietää ennen kuin osti hevosen, arvaa kuka jatkossa aina taivuttaa hevosta ennen ostoa?)
Fasulla on siis takapolvissa vikaa, nivelrikkoa/kulumaa tms, luultavasti rakenteellinen/synnynnäinen vika.. Kestää siis käyttöä jonkin verran, mutta ei enää aktiivista kisakäyttöä, pieniä luokkia voi varmasti hypätä enemmänkin, koska niistä ei ole oireillut, mutta 80cm vain välillä.. Harmi sinällään kun hevonen mielellään hyppäisi yli metrisiäkin esteitä ja on parhaillaan teknisesti noin 80cm esteillä - pikkuesteet hyppää leikiten (tai laukkaa vaan yli)
Kipulääkkeillä en ala sitä pitämään, käytetään minkä käytetään ja lepoa tarpeen mukaan, on se nyt kuitenkin kiltti ja hyvä terapiaratsu, sekä hyvä Pepin treenikaveri kärryillä.. Rakas pullaponini <3
Peppi on saanut kesän 'fiksuuntua laitumella' Kunnes se sai häädön sieltä, ja jatkoi kotona tarhailua.. (karkasi aidoista jatkuvasti mm orilaitumelle) Loppukesästä kävin sen selässä ilman satulaa, ja tätä tapaa on jatkettu, poni ei välitä, ja tottuu samalla siihen että joku siellä istuu ja heiluu :) Ei tule sitten järkytyksenä, kun pitäisi oikeesti ruveta ratsastamaan <3 Pepin kärrytkin alkaisi olemaan kohta valmiit, ja sen kunniaksi koitettiin pitkästä aikaa aisattaa ponia - laitettiin Fasun isot kärryt perään, ja sehän meni tosi hyvin! Poni ei edes hepuloinut!! <3
Fasun tilanteesta johtuen meille tuli ylläpitoon nuori tamma ''Lottis''. Kaunis ja hyväliikkeinen iso poni, mutta aika vähän koulutettu (selässä käyty sekä juoksuteltu) Alkuun tehtiin selväksi, kuka täällä määrää, ja sitten piti nousta selkään hetkeksi.. Hetki jäi lyhyeksi kun ratsastaja lensi kaaressa niin nopeasti, ettei oikein kukaan tiedä mitä kävi :( tästä johtuen tuli aikamoinen takapakki, ja tehtiin pitkään hommaa taas luottamuksen suhteen (minä taisin pelästyä ratsastajaa enemmän), sekä uusia tarhausjärjestelyjä, koska Fasukin vaistosi jotain, ja oli suoraan sanoen vaarallista viedä heiniä hevosille kun kolme toisiaan potkivaa pöljää pyörii jaloissa.. Lottis pelkäsi satulaa/satulointia/satulavyötä niin kovasti, että meni joku pari viikkoa ennen kuin sain sille edes pädin selkään kiinni (sitä se sitten pukitteli tarhassa tovin, eikä sitä olisi saanut ottaa enää poiskaan) No, tästä vajaa viikko eteenpäin sain hankittua 'huonon' satulan neidille, joka ei kärsisi siitä jos sen heittää maahan tai hinkkaa täydessä vaudissa puuhun jne.. Ja arvaa mitä? Neiti hyväksyi tämän 'uuden' satulan, ja nyt se on jo ihan hyvä satuloida!
Viikon verran on nyt satuloitu lähes päivittäin, ja loimitettu myös (loimi on tavallaan pelottavampi kuin satula!)
Seuraavaksi aletaan taluttamaan satula selässä, ja sitten lisätään jalustimet, ja sitten pitäisi saada joku sinne selkään, joku joka ei pelkää ja joka pysyy vaikka pukittelisikin.. (ehkä heinäpaali tms ensin)
Ehkä tästä vielä tulee mulle käyttöponi? ihana se on kuitenkin, omalla tavallaan <3
Edetään ponin tahtia, ja toivotaan ettei tule lisää takapakkia, nyt alkaisi olemaan kuitenkin neidilläkin säännöt aika selvillä (ei saa kävellä yli, eikä tarvi pienistä hermoilla)
Kenttä on hetken poissa käytöstä, joten työskennellään tallissa, pihalla ja tiellä, tarha on turhan liukas..
perjantai 21. maaliskuuta 2014
kevättalvemme
Tiivistettynä:
Fasun jalka parantui oriprim-kuurilla, alettiin liikkumaan kuurin jälkeen hiljakseen, kunnes Fasu suorastaan räjähti energiasta.. muunmuassa karkasi kärryjen kanssa ja kävi 2 km lenkki täydessä laukassa: Onneksi ei ollut ketään tielläliikkujaa!! Siinä rytäkässä meni sitten valjaat, kärry sekä traileri pikkuremonttiin..Heppakin teki vähän jumeja lihaksiin, mutta muuten selvisi ehjin nahoin..
Ollaan molemmat Fasun kanssa otettu Bowen-terapiaa - Fasun liikkuminen on parantunut huomattavasti, myös oma liikkumiseni oli parempi hetken aikaa, nyt on ollut vähän turhan pitkä väli, mutta eiköhän me saada taas pikapuolin aikataulut sopimaan yhteen ;)
Fasun talvikengityksen kanssa on ollut pientä ongelmaa, jota vihdoin ja viimein ratkaistiin kärkipainoilla! :)
Pepille on haalittu silatarpeita sieltä-täältä sekä myös kärryosia yms - ehkä kohta päästään ajamaan?
Avattiin kisakautemme Porvoossa 8.3 hyppäämällä 60cm puhtaalla radalla ;) Mentiin sinne oikeastaan vain kartoittamaan hepon kuntoa sekä hakemaan itseluottamusta :) Samalla reissulla haettiin myös Parolasta meille uusi satula, joka sopisi vähän paremmin Fasun selkään.. Vanha satula vähän kipeytti selkää satulan takaa..
Aloin syöttää Chiaa molemmille hepoille - Pepin karva on kiiltävämpi + jouhet kasvaa hurjaa vauhtia vahvana, Fasun klipattu karva on kasvanut ennätysvauhtia takaisin + iho on vähemmän hilseinen sekä karva kiiltävän liukas :) Jouhikatoon chia ei ole Fasulla ainakan vielä vaikuttanut mitenkään...
Tähän hetkeen:
Meillä on Fasun kanssa sunnuntaina taas kisat Porvoossa, tarkoitus olisi hypätä 60cm lämmittelynä sekä 80cm :) Toivotaan että hepo on hyvällä tuulella eikä kiellä esteillä :P
Pepille on tilattu sudenhampaiden poisto ensi viikkoon..
Tulevaisuudessa:
Fasulla estekisoja kevään mittaan
Fasulla hammasteknikko keväällä
Pepillä varsanäyttely toukokuussa
Fasulla Match Show kesäkuussa
Fasun kanssa leirille heinäkuussa