Olen aina ollut kiinnostunut pitämään hevosia ilman kenkiä, ja eräs ex-heppa olikin paljon kengättä, varsinkin talvella ja hyvin kesti kaviot, kesällä joutui pitämään kengässä, koska soratie kuluttaa liikaa..
Blacken oli ensimmäisen kesän aikana paljon ilman takakenkiä, mutta ilman etukenkiä en ole voinut pitää koska se arkoo niitä niin herkästi, poikkeuksena viime talvena kun oli kaviot niin huonossa kunnossa. (kts. blackenin kaviot) Keväällä kun koitin jättää lepoajaksi ilman kenkiä, niin alkoi jo tarhassakin ontumaan niin ettei voinut kuin kengittää, ja totesin että ei kai sitä sitten voi pitää lainkaan ilman kenkiä :(
Nyt syksyllä kun parisen kuukautta sitten jouduin lopettamaan ratsastamisen, ja Blackenia ois pitänyt kengittää, niin otinkin kokeeksi siltä kengät pois ja vuolin kaviot - eikä ole ollut ongelmia sen jälkeen kengättömyydestä, sillä on ratsastettu muutaman kerran hiekkatiellä, kävelee&juoksee epätasaisessa tarhassa, eikä kavioissa ole yhtään lohkeamaa! Eikä ole arkonutkaan kavioitaan <3
Nyt on sädemätä tehohoidossa, ja on lähtenytkin paljon paremmin parantumaan, kuin kengällisellä hevosella yleensä lähtee.. Nyt vuolun jälkeen on ehkä hieman kipeää sädettä arkonut, mutta ei muuten, joten ehkä siitä tuleekin ihan kelpo kengätön <3
- Tilasin sille jo lenkkaritkin, eli eteen tulee Cavallo simple boots ja taakse Cavallo sport boots.
Ja näitä siis käytetään ainoastaan liikutuksessa tarpeen mukaan.
2.11.2012 |
2.11.12 |
Tämänhetkinen ruokinta:
Ohra 0,5l aamuin illoin
Marstall Western 0,4l aamuin illoin
Krafft Groov 90 0,2l aamuin illoin
Racing Greenline 0,5l iltaisin turvotettuna
Racing Fiberline 0,5l iltaisin turvotettuna
Mineral Plus 0,05l aamuin illoin
Racing Biotin 1mt aamuin illoin
Racing Energoil noin 1dl/pv
Heinää melko vapaasti.. (heinämahaa seuraillen)
2.11.2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti