torstai 24. lokakuuta 2013

Vuorelan Poppix

Meille tuli Syyskuun alussa Russ-varsa (s.2012) 'Peppi'

Peppi on hyvin määrätietoinen pikku tamma - ollaan käyty monia keskusteluita siitä kenellä on esimerkiksi 'etuajo-oikeus' taluttaessa tai ruokakipolle, ja uskon että näitä keskusteluita tulee vielä paljon :D

Peppi on kuitenkin hyvin oppivainen, ja on tänä aikana oppinut jo tosi paljon asioita, kuten käytävällä seisomista, kavioiden puhdistusta - myös vapaana, pesua, harjauksen sietäminen myös herkistä paikoista, juoksutuksen alkeet (aita apuna), suitsitus, valjastus ja ohjasajon alkeet.. Pääpaino harjoittelulla *juuri nyt* on kuitenkin *näyttelykäyttäytyminen* koska tarkoituksena olisi käydä ensi keväällä varsanäyttelyssä ;)

Pepin suurin ongelma on *yksinolo*
Alkuun ei meinannut pysyä karsinassakaan kun lähdettiin Fasulla pihasta.. *onneksi asensin karsinoihin yläovet viime talvena* koska Peppihän tuli sujuvasti reilun metrin korkeasta ovesta yli -_- Tarhaan kun saatiin sähköt koitettiin jättää Peppi sinne, mutta sehän tuli läpi kuin ei olisi lankoja -saati sähköjä lainkaan.. Seuraava vaihe oli portin kohtaan *lankkuportti* tietty kakkosnelosesta..
Yhden päivän Peppi pysyikin siellä hienosti kun Fasu oli treeneissä, seuraavana päivänä se tulikin sitten LÄPI! (no se kakkosnelonen ei ollut uusi, mutta silti!!)
Seuraavaksi koitetaan varmaan rautaputkea tai vastaavaa.. Ylimääräistä putkea ei nyt vaan ole juuri nyt :/
Olisi vaan Pepillekin mukavempi olla ulkona kun ollaan Fasun kanssa vaikkapa kisareissulla..

6.9.2013
13.9.2013
13.10.2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti