lauantai 23. helmikuuta 2013

Tulevaisuudensuunnittelua

Nyt kun vauva on maailmassa, voin jatkaa hevostelua - aloitin ratsastamisen tällä viikolla, todeten että taidot ovat vähän ruosteessa, tai ainakin hanki liian syvää...

Ratsataminen siis tapahtuu tällä hetkellä lähinnä pellolla, jossa hanki yltää hevosta melkein mahaan asti, ja paikoin syvempikin.. Uraa on kuitenkin muodostunut, ja perusasiat sujuu, mutta ei mitään toivoa taivutuksille yms.. sisäkenttä on umpihankea, mutta siellä mennään kuitenkin voltit ja ympyrät, sekä toki suunnanvaihdot, ravia kovempaa en ole vielä uskaltanut mennä...

Oma kenttämme on vielä kovasti vaiheessa, eikä välttämättä ihan heti valmistu kevään tullessa, joten varmasti joudutaan vuokraamaan vielä naapurin kenttää.. Mahdollisesti vuokraan myös lähitallin maneesia estetreenejä varten - mutta ei ennen kuin lumet sulavat  pois - kopissamme on vieläkin kesärenkaat, eikä viitti vaihtaa kuukaudeksi enää talvirenkaita alle :P Lisäksi se on aikalailla jumissa lumihangessa ja käytetty viimeeksi elokuussa..

Blackenilla tuntuisi olevan jalat ainakin nyt kunnossa, eikä ole muutenkaan mistään jumissa, kavioitkin ovat ok :) joten suunnitelmissa ois ainakin muutamat kisat tulevana kautena - aloitetaan varmaan taas jostain pikkuluokasta, kun ollaan molemmat oltu tauolla, tavoitteena ois syksyyn mennessä hypätä 80-90cm luokkia.. :)





Aapon tulevaisuus taas on hiukan epävarma - sille ei ole nyt löytynyt sopivaa, kokenutta ratsastajaa, joka kävisi säännöllisesti sitä liikuttamassa, eikä oma aikani riitä - se tarvii määrätietoista liikuntaa usean kerran viikossa, enkä itse voi sillä kovin usein ratsastaa, eikä ajaminenkaan suju yksinäni, joten olen vakavissani miettinyt ponin myymistä..
 Kiirettä en asian suhteen pidä, koska en halua pitää Blackenia kovin pitkään yksikseen..
Sopiva ajankohta myymiselle ois siis keväällä ennen laidunkautta.. Siten ois kesä aikaa löytää sopivampi poni taloon, tai vaihtoehtoisesti sopiva vuokralainen..